Eilinen oli pitkä mutta antoisa koulutuspäivä. Järkevään säännölliseen syömiseen ei oikein ollut mahdollisuutta, ja niinpä suuri osa päivän energiasta tuli välipaloista. Söin kuitenkin kunnon aamupalan, lounaan (eväät) ja yöpalan puoliltaöin. Vaikka katastrofin ainekset olivat olemassa, mopo ei karannut tällä kertaa käsistä. Kotimatkaklla erkuttelin muiden tapaan suklaalla - jota kului ihan kiitettävästi - kuitenkin ahmimatta. En nimittäin laske nopeastikaan syötyä suklaalevyä ahmimiseksi, jos homma tuntuu olevan hallinnassa eikä syöminen jatku pahaan oloon asti. Hyvä minä :)
Myönnetään, että yöllinen syöminen kotiin tultua oli turhaa, sillä olisinhan jaksanut nukkua ilman sitäkin. Tilanne ei mielestäni kuitenkaan riistäytynyt hallinnasta, joten voin olla tyytyväinen. Oikeastaan oikea ruoka teki hyvää herkuttelun jälkeen. Kuin palkintona onnistuneesta päivästä tunsin tänä aamuna ihmeellisen asian: NÄLKÄ! Ei ollut huono olo vaan juuri sopiva. Aamupala maistui ja samoin kaikki 6-7 ateriaa, jotka tänään söin. Kaupasta teki mieli ostaa vain kunnon ruokaa vaikka kävelinkin karkkihyllyjen välistä. En meinaa uskoa tätä loistavaa oloa vieläkään! Olen syönyt säännöllisesti hyvää ja terveellistä perusruokaa.
Näillä eväillä eteenpäin! Olen onneni kukkuloilla, toivottavasti ilo tarttuu muihinkin :)
maanantai 28. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
Hyvin menee mutta menköön
Onneksi valitsin blogini otsikoksi juuri tämän. Ahmin -sanan voi nimittäin ymmärtää sekä preesensinä että imperfektinä. Enpä tullut tätä ajatelleeksi aloittaessani!
Nyt nimittäin on päässyt käymään sillä tavalla, etten ole ahminut maanantain jälkeen.. Nyt on lauantai-ilta eikä tänään enää ole vaaraa lipsua, kun pesin jo hampaatkin :) Olo paranee koko ajan, ja syöminen tuntuu vähäpätöisemmältä asialta kuin ennen. Olen pystynyt keskittymään muihin tekemisiin : tänään olen mm. tiskannut, vienyt jätteitä keräykseen, lakaissut lattioita, vaihtanut sulakkeen, pakannut huomista matkaa varten, laittanut ruokaa (myös huomiset eväät!) , valmistellut työjuttuja... mitähän vielä? Syönytkin olen, totta kai, mutta vain oikeaa ruokaa. Olisin sallinut itselleni herkkujakin, mutta kuinka ollakaan 5-6 aterian lisäksi en tarvinnut mitään. Paitsi iltapalaherkuksi jogurttia kaakaojauheella ja tyrnimarjoilla, mutta sehän on melkein terveellistä ;)
Ihan epätodellinen olo, kun menee niin hyvin. Odotan huomista matkaa innolla, entisessä elämässä olisin potenut ruokakrapulaa kuten aina ennen vähänkään erikoisempia tapahtumia. Silloin en pystynyt nauttimaan kavereiden seurasta tai hauskoista matkoista samalla tavalla. Odotin niitä kyllä, mutta jotenkin onnistuin aina viime hetkellä ahmimaan itselleni kauhean olon ja näin pilasin tulevan tapahtuman. Nyt näin ei ole, ja huomisesta tulee nautinnollinen, hyvällä tavalla rankka, ja antoisa koulutuspäivä :)
Tarkoitukseni ei ole kehuskella näillä onnistumisilla vaan enemmänkin kannustaa muita samanlaisiin kokemuksiin. Tästä häiriöstä paraneminen kun näyttää olevan mahdollista pahojenkin ongelmien jälkeen :) Kuvailemalla rehellisen innokkaasti tätä oloa toivottavasti saan tartutettua positiivisuutta ja intoa muille samassa tilanteessa olleille.
Ahmin (joskus ennen), siis olen.
Nyt nimittäin on päässyt käymään sillä tavalla, etten ole ahminut maanantain jälkeen.. Nyt on lauantai-ilta eikä tänään enää ole vaaraa lipsua, kun pesin jo hampaatkin :) Olo paranee koko ajan, ja syöminen tuntuu vähäpätöisemmältä asialta kuin ennen. Olen pystynyt keskittymään muihin tekemisiin : tänään olen mm. tiskannut, vienyt jätteitä keräykseen, lakaissut lattioita, vaihtanut sulakkeen, pakannut huomista matkaa varten, laittanut ruokaa (myös huomiset eväät!) , valmistellut työjuttuja... mitähän vielä? Syönytkin olen, totta kai, mutta vain oikeaa ruokaa. Olisin sallinut itselleni herkkujakin, mutta kuinka ollakaan 5-6 aterian lisäksi en tarvinnut mitään. Paitsi iltapalaherkuksi jogurttia kaakaojauheella ja tyrnimarjoilla, mutta sehän on melkein terveellistä ;)
Ihan epätodellinen olo, kun menee niin hyvin. Odotan huomista matkaa innolla, entisessä elämässä olisin potenut ruokakrapulaa kuten aina ennen vähänkään erikoisempia tapahtumia. Silloin en pystynyt nauttimaan kavereiden seurasta tai hauskoista matkoista samalla tavalla. Odotin niitä kyllä, mutta jotenkin onnistuin aina viime hetkellä ahmimaan itselleni kauhean olon ja näin pilasin tulevan tapahtuman. Nyt näin ei ole, ja huomisesta tulee nautinnollinen, hyvällä tavalla rankka, ja antoisa koulutuspäivä :)
Tarkoitukseni ei ole kehuskella näillä onnistumisilla vaan enemmänkin kannustaa muita samanlaisiin kokemuksiin. Tästä häiriöstä paraneminen kun näyttää olevan mahdollista pahojenkin ongelmien jälkeen :) Kuvailemalla rehellisen innokkaasti tätä oloa toivottavasti saan tartutettua positiivisuutta ja intoa muille samassa tilanteessa olleille.
Ahmin (joskus ennen), siis olen.
torstai 24. marraskuuta 2011
Hyvä ruoka, parempi mieli
Huomentapäivää! Kirjoitan nyt jälkikäteen jotain eilisestä.
Tein sen taas! Onnistuin monessakin asiassa. Ostin jopa pienen pussillisen jogurttilakuja! Siis alle 150g.... Ja se riitti ; enempää ei olisi tehnyt mieli. Jos kuitenkin olisin ostanut enemmän tai käynyt uudestaan kaupassa, olisin varmasti syönyt liikaa miettimättä tarvitsenko sitä oikeasti. Tunne oli aika epätodellinen : karkit maistuivat jopa liiankin makeilta :) No, ehkä vähän liioittelen, sillä olivathan ne uskomattoman hyviä lopulta. Pidän tätä kuitenkin onnistumisena ja yhtenä paranemisen merkkinä. Ei karkkipussin ostaminen aina välttämättä tarkoita katastrofia :)
Muutenkin päivä oli pääasiassa hyvä. Sain tehdä parikin työkeikkaa - siis sitä, mistä todella pidän. Liikuntaakin tuli reilust. Lisäksi söin hyvällä omallatunnolla monipuolisesti eri ruokia. Ehkä vähän liiankin paljon, jos tarkkoja ollaan, mutta enhän minä täydellisyyttä tavoittelekaan. Makean osuus oli kuitenkin häviävän pieni oikeaan ruokaan nähden, editystystä!
Tänä aamuna oli silti vielä aika turvonnut olo, mutta uskon sen tasoittuvan ajan kanssa. Ahmimiskierre on ollut elimistölle varmasti kova rasite enkä yhtään ihmettele, jos toipuminen kestää.. Kärsivällisyyttähän tässä treenataan myös - pikku hiljaa ;)
Tein sen taas! Onnistuin monessakin asiassa. Ostin jopa pienen pussillisen jogurttilakuja! Siis alle 150g.... Ja se riitti ; enempää ei olisi tehnyt mieli. Jos kuitenkin olisin ostanut enemmän tai käynyt uudestaan kaupassa, olisin varmasti syönyt liikaa miettimättä tarvitsenko sitä oikeasti. Tunne oli aika epätodellinen : karkit maistuivat jopa liiankin makeilta :) No, ehkä vähän liioittelen, sillä olivathan ne uskomattoman hyviä lopulta. Pidän tätä kuitenkin onnistumisena ja yhtenä paranemisen merkkinä. Ei karkkipussin ostaminen aina välttämättä tarkoita katastrofia :)
Muutenkin päivä oli pääasiassa hyvä. Sain tehdä parikin työkeikkaa - siis sitä, mistä todella pidän. Liikuntaakin tuli reilust. Lisäksi söin hyvällä omallatunnolla monipuolisesti eri ruokia. Ehkä vähän liiankin paljon, jos tarkkoja ollaan, mutta enhän minä täydellisyyttä tavoittelekaan. Makean osuus oli kuitenkin häviävän pieni oikeaan ruokaan nähden, editystystä!
Tänä aamuna oli silti vielä aika turvonnut olo, mutta uskon sen tasoittuvan ajan kanssa. Ahmimiskierre on ollut elimistölle varmasti kova rasite enkä yhtään ihmettele, jos toipuminen kestää.. Kärsivällisyyttähän tässä treenataan myös - pikku hiljaa ;)
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Keskiviikkokuulumisia
Tämähän sujuu taas! Eilinen meni kohtuullisesti, niin kuin tämäkin päivä toistaiseksi. En ole missään lakossa, joten herkkuja olen syönyt (jos näitä normaalimääriä voi edes syömiseksi kutsua!) Söin myös tuoretta leipää vähemmän kuin koko limpun, ihmeellistä.
Seuraavaksi voisin kuvailla tämän päivän onnistumiskokemusta, josta on kenties apua muillekin. Ihan hymyilyttää tämä mielen ihmeellinen toiminta :)
Söin aamulla kunnolla. En koe tarpeelliseksi kuvailla määrää tai laatua tarkemmin, pääasia että ruoka maistui ja sisälsi oikeita ravintoaineita. Aamupäivällä suunnittelin kuitenkin ostavani suklaalevyn - säästöön. Tässä otteita ajatusmaailmastani tältä päivältä :
- Lähden kävelemään. Missähän kaupassa pistäytyisin suklaaostoksilla? Säästöön siis.
- Joo-o, vanha vitsi, eihän siitä ennenkään ole jäänyt säästöön kuin paperi ja folion pala.
- Mutta kävisin lounaan jälkeen, en söisi matkalla mitään, toisin levyn näytille kotiin ja todistaisin pystyväni tähän.
- Näin teen. Kävelymatkalla ostan Fazerin sinisen ja kannan laukussa kotiin asti.
- Mieti vähän. Et usko tuohon itsekään!
- Entä jos se onnistuu tällä kertaa? Tuntuu ihan siltä. Ja mitä sitten, vaikka söisinkin. Enhän syönyt eilen karkkeja. Ja se on vain yksi 200g levy.
- Tekosyitä, tekosyitä! Sitä paitsi, miksi pitäisi ostaa levy säästöön, kun sen voisi ostaa vasta syömistä varten.
mietintää....
- No kun tuntuu niin uskomattoman hyvältä ostaa suklaata! Saan siitä mielihyvää. Voin pitää levyä käsissä, kenties jakaa sen jo valmiiksi paloiksi...
- Oletko varma? Eikö mielihyvä ole ennen aina vaatinut levyn syömisen.
- Totta. Tiedän. Mutta voisin silti yrittää. Tällä kertaa onnistun.
puhelin soi.... työasioita --> ajatuskatko
- Kohta olenkin jo perillä. Pieni huili ja sitten bussilla kohti työpaikkaa.
- Entä se suklaa? Olet mennyt jo monen kaupan ohi. Vielä olisi kuitenkin mahdollisuuksia jäljellä.
- Tyhmänäkö minua pidät? En mene! Järki voittaa. Miksi ihmeessä edes aioin mennä, huhhhuh!
Näin tänään. Ihan helposti se ei onnistunut, mutta lopputulos miellyttää :) Sain nujerrettua mielihalun tylsän järkevillä argumenteilla. JES! Tästä on hyvä jatkaa, en nimittäin ole luovuttajatyyppiä...
Seuraavaksi voisin kuvailla tämän päivän onnistumiskokemusta, josta on kenties apua muillekin. Ihan hymyilyttää tämä mielen ihmeellinen toiminta :)
Söin aamulla kunnolla. En koe tarpeelliseksi kuvailla määrää tai laatua tarkemmin, pääasia että ruoka maistui ja sisälsi oikeita ravintoaineita. Aamupäivällä suunnittelin kuitenkin ostavani suklaalevyn - säästöön. Tässä otteita ajatusmaailmastani tältä päivältä :
- Lähden kävelemään. Missähän kaupassa pistäytyisin suklaaostoksilla? Säästöön siis.
- Joo-o, vanha vitsi, eihän siitä ennenkään ole jäänyt säästöön kuin paperi ja folion pala.
- Mutta kävisin lounaan jälkeen, en söisi matkalla mitään, toisin levyn näytille kotiin ja todistaisin pystyväni tähän.
- Näin teen. Kävelymatkalla ostan Fazerin sinisen ja kannan laukussa kotiin asti.
- Mieti vähän. Et usko tuohon itsekään!
- Entä jos se onnistuu tällä kertaa? Tuntuu ihan siltä. Ja mitä sitten, vaikka söisinkin. Enhän syönyt eilen karkkeja. Ja se on vain yksi 200g levy.
- Tekosyitä, tekosyitä! Sitä paitsi, miksi pitäisi ostaa levy säästöön, kun sen voisi ostaa vasta syömistä varten.
mietintää....
- No kun tuntuu niin uskomattoman hyvältä ostaa suklaata! Saan siitä mielihyvää. Voin pitää levyä käsissä, kenties jakaa sen jo valmiiksi paloiksi...
- Oletko varma? Eikö mielihyvä ole ennen aina vaatinut levyn syömisen.
- Totta. Tiedän. Mutta voisin silti yrittää. Tällä kertaa onnistun.
puhelin soi.... työasioita --> ajatuskatko
- Kohta olenkin jo perillä. Pieni huili ja sitten bussilla kohti työpaikkaa.
- Entä se suklaa? Olet mennyt jo monen kaupan ohi. Vielä olisi kuitenkin mahdollisuuksia jäljellä.
- Tyhmänäkö minua pidät? En mene! Järki voittaa. Miksi ihmeessä edes aioin mennä, huhhhuh!
Näin tänään. Ihan helposti se ei onnistunut, mutta lopputulos miellyttää :) Sain nujerrettua mielihalun tylsän järkevillä argumenteilla. JES! Tästä on hyvä jatkaa, en nimittäin ole luovuttajatyyppiä...
maanantai 21. marraskuuta 2011
3 x 10 syytä
Tässä siis viime yön ideoita. Kymmeniä syitä olla ahmimatta. Ja tämä kaikki siis järjellä ajateltua, joka vielä joskus siirtyy käytännön tasolle!
FYYSISIÄ SYITÄ
1. Turvotuksen väheneminen
2. Painon pysyminen vakaana
3. Verensokerin tasaisuus
4. Ihon kunnon paraneminen
5. Vatsan toiminta
6. Normaali lämmönsäätely
7.Vähemmän rasitusta hampaille
8. Parempi unirytmi
9. Normaali hormonitoiminta
10. Ravintoaineiden terve saanti
PSYYKKISIÄ SYITÄ
1. Tasaisempi mieliala
2. Luonnolliset omat luonteenpiirteet takaisin
3. Parempi keskittymiskyky
4. Jonkinlainen itsekuri takaisin (huono sana, mutta tarkoitan normaalia toimintaa)
5. Oman kehon hyväksyminen
6. Kärsivällisyyden palautuminen
7. Saamattomuuden tunteen väheneminen
8. Elämän muista asioista nauttiminen
9. Läheisten huolen / ärsyyntymisen väheneminen
10. Ruoka pois mielestä (ja suusta) välillä
PINNALLISIA SYITÄ (en keksinyt parempaa termiä, nämä ovat nyt niitä sokerihumalassa, pilke silmäkulmassa keksittyjä asioita ;) )
1. Sileämpi iho
2. Ei silmäpusseja
3. Peilikuvan paraneminen
4. Ei ilmapallomahaa
5. Rahan säästäminen
6. Ei tarvitse hävetä kaupassa
7. Vaatteiden istuminen
8. Perusruuasta nauttiminen
9. Painon säilyminen normaalirajoissa
10. Vaihtoehtotekemiset käyttöön
Siinä taas vähän ajatuksia,. Listoja olisi voinut jatkaa vaikka miten pitkälle. Tämän jälkeen tuntuu todellakin järkevältä olla ahmimatta. Ehkäpä se onnistuukin tänään. Olenhan ainakin päässyt jo pidemmälle kuin eilen :) Mutta kun tunteiden sanelema lista (sitä en muuten ole ikinä kirjoittaut) puhuu ahmimisen puolesta.
FYYSISIÄ SYITÄ
1. Turvotuksen väheneminen
2. Painon pysyminen vakaana
3. Verensokerin tasaisuus
4. Ihon kunnon paraneminen
5. Vatsan toiminta
6. Normaali lämmönsäätely
7.Vähemmän rasitusta hampaille
8. Parempi unirytmi
9. Normaali hormonitoiminta
10. Ravintoaineiden terve saanti
PSYYKKISIÄ SYITÄ
1. Tasaisempi mieliala
2. Luonnolliset omat luonteenpiirteet takaisin
3. Parempi keskittymiskyky
4. Jonkinlainen itsekuri takaisin (huono sana, mutta tarkoitan normaalia toimintaa)
5. Oman kehon hyväksyminen
6. Kärsivällisyyden palautuminen
7. Saamattomuuden tunteen väheneminen
8. Elämän muista asioista nauttiminen
9. Läheisten huolen / ärsyyntymisen väheneminen
10. Ruoka pois mielestä (ja suusta) välillä
PINNALLISIA SYITÄ (en keksinyt parempaa termiä, nämä ovat nyt niitä sokerihumalassa, pilke silmäkulmassa keksittyjä asioita ;) )
1. Sileämpi iho
2. Ei silmäpusseja
3. Peilikuvan paraneminen
4. Ei ilmapallomahaa
5. Rahan säästäminen
6. Ei tarvitse hävetä kaupassa
7. Vaatteiden istuminen
8. Perusruuasta nauttiminen
9. Painon säilyminen normaalirajoissa
10. Vaihtoehtotekemiset käyttöön
Siinä taas vähän ajatuksia,. Listoja olisi voinut jatkaa vaikka miten pitkälle. Tämän jälkeen tuntuu todellakin järkevältä olla ahmimatta. Ehkäpä se onnistuukin tänään. Olenhan ainakin päässyt jo pidemmälle kuin eilen :) Mutta kun tunteiden sanelema lista (sitä en muuten ole ikinä kirjoittaut) puhuu ahmimisen puolesta.
Minäkö aamuvirkku?
Eilisilta venyi tämän päivän puolelle, kun pyörin vain sängyssä. Elimistö varmaan kävi ylikierroksilla neljän suklaalevyn jälkeen. Kyllä vain, 4 x 200g tai oikeastaan yhteensä 840g. Illalla söin vielä aika paljon ruokaa, kun olisi tuntunut vielä sairaammalta elää koko päivä suklaalla. Ja kyllähän tuon sokeripommin jälkeen teki mieli välillä suolaista.
Joka tapauksessa eilen oli aikaa pohtia asioita, kun en meinannut saada unta. Villeimmät sokerihumalan värittämät ajatukset taidan jättää omaan arvoonsa, mutta keksin myös paljon kirjoittamisen aiheita. Seuraavassa julkaisussa eilen (tai siis tänään) klo 2 yöllä keksimiäni syitä olla ahmimatta. Muistankohan vielä kaiken, kun tuli pohdittua asioita monesta näkökulmasta?
Hyvää päivää siis ex-aamuvirkulta, joka ennen sammui illalla ennen yhdeksää ja nyt on valvonut varmaan elämänsä pisimmälle yöhön.
Ai niin, söin muuten aamupalaa äsken! Olo on hirveä, mutta kai näin on kuitenkin parempi jatkon kannalta.
Joka tapauksessa eilen oli aikaa pohtia asioita, kun en meinannut saada unta. Villeimmät sokerihumalan värittämät ajatukset taidan jättää omaan arvoonsa, mutta keksin myös paljon kirjoittamisen aiheita. Seuraavassa julkaisussa eilen (tai siis tänään) klo 2 yöllä keksimiäni syitä olla ahmimatta. Muistankohan vielä kaiken, kun tuli pohdittua asioita monesta näkökulmasta?
Hyvää päivää siis ex-aamuvirkulta, joka ennen sammui illalla ennen yhdeksää ja nyt on valvonut varmaan elämänsä pisimmälle yöhön.
Ai niin, söin muuten aamupalaa äsken! Olo on hirveä, mutta kai näin on kuitenkin parempi jatkon kannalta.
Ilo se on pienikin ilo
Laitanpa vielä toisen tekstin, jotta saan vaihtoehtotekemistä syömiselle.
Taisin mainitakin aiemmin, että olen listannut elämäni positiivisia asioita pariinkin kertaan. Niitä riittää, ja siksi en ymmärräkään tämän häiriön laukaisijaa. Alla nyt laatimani lista, sekä isoja että pienempiä ilon aiheita. Lisänä jotain kommentteja.
- perhe
- pari ystävää (näen ihan liian harvoin, useimmiten syynä ahmiminen, joka lamauttaa yleisesti ja toisekseen vaatteet eivät enää mahdu päälle eikä ulos siksi voi lähteä)
- työkaverit (voisin jutella heidän kanssaan vaikka miten kauan niitä näitä , tunne ei vaan taida olla molemminpuolista)
- aivan ihana työ (tämä on ihana asia ja antaa jotain ryhtiä muutamana päivänä viikossa)
- mukava kämppis
- rento opiskelurytmi (liiankin rento, mutta olisi siinä hyviäkin puolia, jos käyttäisi ajan johonkin muuhun kuin syömiseen)
- kohtuullinen rahatilanne (haittana se, että on varaa ostaa syötävää)
Ja vielä syömisen vaihtoehtotekemisiä:
- ryhmäliikunta (tätä en vaihtaisi mistään hinnasta ; tekee hyvää ruumiille ja mielelle)
- ulkoilu (vaarana kaupat)
- kavereiden näkeminen (kun olisikin niitä, joiden kanssa voisi vaan olla)
- facebook-chattailu (valitettavasti korvaa usein kasvotusten puhumisen, mutta parempi niin kuin tämä ainainen yksinpuhelu)
- lempi televisiosarja (tämän kun muistaisin ahmimisen partaalla, jaksoja löytyy netistä )
- pääsykokeeseen valmistautuminen
- saunominen (Tällä hetkellä ällöttää kun näkee oman kehon ilman vaatteita...)
- shoppailu (Ei tee oikein mieli jatkuvasti ostaa isompia ja isompia vaatteita --> ostan siis aina lisää ruokaa)
-siivoaminen
- pyykinpesu
- keskustelupalstojen ja blogien lukeminen (uusi tuttavuus minulle tämä nettikeskustelu)
- kuntosalilla käynti
- nukkuminen
- päiväkirjan / blogin kirjoittaminen (ajatusten laittaminen paperille tuntuu tällä hetkellä erityisen hyvältä)
- veden juominen (unohtuu yleensä ja kun on syönyt liikaa, vettä ei enää mahdu... )
Siinä joitakin. Niin kuin kommenteista näkyy, en tällä hetkellä oikein pysty näistä iloista nauttimaan. Mutta periaattessa tavallisen hyvän elämän elementit ovat olemassa.
Taisin mainitakin aiemmin, että olen listannut elämäni positiivisia asioita pariinkin kertaan. Niitä riittää, ja siksi en ymmärräkään tämän häiriön laukaisijaa. Alla nyt laatimani lista, sekä isoja että pienempiä ilon aiheita. Lisänä jotain kommentteja.
- perhe
- pari ystävää (näen ihan liian harvoin, useimmiten syynä ahmiminen, joka lamauttaa yleisesti ja toisekseen vaatteet eivät enää mahdu päälle eikä ulos siksi voi lähteä)
- työkaverit (voisin jutella heidän kanssaan vaikka miten kauan niitä näitä , tunne ei vaan taida olla molemminpuolista)
- aivan ihana työ (tämä on ihana asia ja antaa jotain ryhtiä muutamana päivänä viikossa)
- mukava kämppis
- rento opiskelurytmi (liiankin rento, mutta olisi siinä hyviäkin puolia, jos käyttäisi ajan johonkin muuhun kuin syömiseen)
- kohtuullinen rahatilanne (haittana se, että on varaa ostaa syötävää)
Ja vielä syömisen vaihtoehtotekemisiä:
- ryhmäliikunta (tätä en vaihtaisi mistään hinnasta ; tekee hyvää ruumiille ja mielelle)
- ulkoilu (vaarana kaupat)
- kavereiden näkeminen (kun olisikin niitä, joiden kanssa voisi vaan olla)
- facebook-chattailu (valitettavasti korvaa usein kasvotusten puhumisen, mutta parempi niin kuin tämä ainainen yksinpuhelu)
- lempi televisiosarja (tämän kun muistaisin ahmimisen partaalla, jaksoja löytyy netistä )
- pääsykokeeseen valmistautuminen
- saunominen (Tällä hetkellä ällöttää kun näkee oman kehon ilman vaatteita...)
- shoppailu (Ei tee oikein mieli jatkuvasti ostaa isompia ja isompia vaatteita --> ostan siis aina lisää ruokaa)
-siivoaminen
- pyykinpesu
- keskustelupalstojen ja blogien lukeminen (uusi tuttavuus minulle tämä nettikeskustelu)
- kuntosalilla käynti
- nukkuminen
- päiväkirjan / blogin kirjoittaminen (ajatusten laittaminen paperille tuntuu tällä hetkellä erityisen hyvältä)
- veden juominen (unohtuu yleensä ja kun on syönyt liikaa, vettä ei enää mahdu... )
Siinä joitakin. Niin kuin kommenteista näkyy, en tällä hetkellä oikein pysty näistä iloista nauttimaan. Mutta periaattessa tavallisen hyvän elämän elementit ovat olemassa.
Tilitystä
Huhhuh. Ei näin. EI NÄIN!
Huonostihan siinä kävi. Eilen tuli yllättävä herkkuannos, kun minulle tarjottiin jäätelöä. No, siihenhän minulla oli jälkiruokaa omassa kaapissa odottamassa.. Suklaalevy meni, samoin ostamani jäätelöpaketti. Lisäksi aimo annos ruokaa.
Tämää päiväkin alkoi mukavasti: kävelin kouluun ja ostin matkalla 200g levyn pähkinä-rusinasuklaata. Söin sen kävellessä ja koululla ostin lisää. Yhden tunnin pystyin luennolla olemaan syömättä, mutta siitä marssin suoraan kanttiiniin ja ostin vaihteeksi suklaata. Tämä kuulostaa ihan tyhmältä ja sitä se onkin, mutta ehkä joku muu syömishäiriöinen tunnistaa ristiriitaisen tilanteen, jossa järki ja tunne ovat eri mieltä. Totta kai tiesin, ettei kannattaisi ostaa suklaata aamupalaksi eikä varsinkaan enää sen jälkeen lisää. Siinä tilanteessa vaakakuppi kuitenkin painuu tunteen sanelemaan suuntaan. Tähän pitäisi saada muutos. Teoriassa osaan, käytännössä en. Apukeinoja näiden tilanteiden varalle otetaan vastaan ja jos itse keksin jonkun, laitan sen kyllä tännekin jakoon!
Koulun jälkeen kävelin kotiin - kaupan kautta. Mukaan tarttui vielä kaksi 200 gramman levyä. Ekan söin kahdessa minuutissa ja toisen ostin "säästöön". Sain nimittäin eilen jotain ihmeellistä mielihyvää siitä, kun pystyin pitämään osaa suklaaleystä hetken kaapissa koskemattomana. Yritän sitä edelleen, jospa se tällä kertaa säilyisi vähän pidempään. Tai sitten tämäkin on itsensä huijaamista...Tuossa se nyt silti on vieressä, enkä aio siihen nyt koskea.
Nyt pelkkä ajatuskin suklaasta etoo. Syötynä siis 600 grammaa tänään ja kello ei ole kolmeakaan vielä. Ei kiva. Tästä pitäisi vaan nyt jotenkin päästä taas yli. Oikeaa ruokaa en ole juuri syönyt enkä nyt pystykään ennen treenejä. Muuten tulee jotain ulos harjoituksessa enkä halua sitä kanssaliikkujienkaan kannalta. Yksi positiivinen asia muuten on unohtunut mainita : en ole ikinä oksentanut ahmimisen kompensoimiseksi ja siitä olen ylpeä.
Nyt kieltämättä harmittaa aika paljon. Tuntuu, etten mitenkään voi päästä energiatasapainoon, kun aina menee yli. Jos syön tänään illalla ja huomenna normaalisti (mitä se sitten ikinä onkaan) olen silti plussan puolella. Jos syön aina moninkertaisesti energiankulutukseeni nähden, paino jatkaa nousuaan. Sitä en enää kestä. Enkä myöskään sitä, etten saisi enää herkkuja. Tunnen olevani umpikujassa nyt. Tämä kierre olisi siis saatava katki mahdollisimman pian. Apua kaivataan. Kumpa olisi nyt joku jolle puhua tuntemuksista ilman että tarvitsee pelätä suuttumista tai syyllistämistä.
Kiitos ja anteeksi negatiivissävytteinen tilitykseni.
Huonostihan siinä kävi. Eilen tuli yllättävä herkkuannos, kun minulle tarjottiin jäätelöä. No, siihenhän minulla oli jälkiruokaa omassa kaapissa odottamassa.. Suklaalevy meni, samoin ostamani jäätelöpaketti. Lisäksi aimo annos ruokaa.
Tämää päiväkin alkoi mukavasti: kävelin kouluun ja ostin matkalla 200g levyn pähkinä-rusinasuklaata. Söin sen kävellessä ja koululla ostin lisää. Yhden tunnin pystyin luennolla olemaan syömättä, mutta siitä marssin suoraan kanttiiniin ja ostin vaihteeksi suklaata. Tämä kuulostaa ihan tyhmältä ja sitä se onkin, mutta ehkä joku muu syömishäiriöinen tunnistaa ristiriitaisen tilanteen, jossa järki ja tunne ovat eri mieltä. Totta kai tiesin, ettei kannattaisi ostaa suklaata aamupalaksi eikä varsinkaan enää sen jälkeen lisää. Siinä tilanteessa vaakakuppi kuitenkin painuu tunteen sanelemaan suuntaan. Tähän pitäisi saada muutos. Teoriassa osaan, käytännössä en. Apukeinoja näiden tilanteiden varalle otetaan vastaan ja jos itse keksin jonkun, laitan sen kyllä tännekin jakoon!
Koulun jälkeen kävelin kotiin - kaupan kautta. Mukaan tarttui vielä kaksi 200 gramman levyä. Ekan söin kahdessa minuutissa ja toisen ostin "säästöön". Sain nimittäin eilen jotain ihmeellistä mielihyvää siitä, kun pystyin pitämään osaa suklaaleystä hetken kaapissa koskemattomana. Yritän sitä edelleen, jospa se tällä kertaa säilyisi vähän pidempään. Tai sitten tämäkin on itsensä huijaamista...Tuossa se nyt silti on vieressä, enkä aio siihen nyt koskea.
Nyt pelkkä ajatuskin suklaasta etoo. Syötynä siis 600 grammaa tänään ja kello ei ole kolmeakaan vielä. Ei kiva. Tästä pitäisi vaan nyt jotenkin päästä taas yli. Oikeaa ruokaa en ole juuri syönyt enkä nyt pystykään ennen treenejä. Muuten tulee jotain ulos harjoituksessa enkä halua sitä kanssaliikkujienkaan kannalta. Yksi positiivinen asia muuten on unohtunut mainita : en ole ikinä oksentanut ahmimisen kompensoimiseksi ja siitä olen ylpeä.
Nyt kieltämättä harmittaa aika paljon. Tuntuu, etten mitenkään voi päästä energiatasapainoon, kun aina menee yli. Jos syön tänään illalla ja huomenna normaalisti (mitä se sitten ikinä onkaan) olen silti plussan puolella. Jos syön aina moninkertaisesti energiankulutukseeni nähden, paino jatkaa nousuaan. Sitä en enää kestä. Enkä myöskään sitä, etten saisi enää herkkuja. Tunnen olevani umpikujassa nyt. Tämä kierre olisi siis saatava katki mahdollisimman pian. Apua kaivataan. Kumpa olisi nyt joku jolle puhua tuntemuksista ilman että tarvitsee pelätä suuttumista tai syyllistämistä.
Kiitos ja anteeksi negatiivissävytteinen tilitykseni.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Selvästi hyvä päivä
Tämä kirjoitus ei sitten millään tavalla liity juomiseen, vaikka otsikosta voisi niin ymmärtää.
Nyt tuntuu vaan suoraan sanottuna hyvältä. Olen tehnyt tänään jotain ennenkuulumatonta, nimittäin säästänyt osan suklaalevystä! Sain päivällä kauppareissulla loistoidean : ostaisin suklaalevyn ja jakaisin sen kahdeksaan osaan (Fazerin sinisessä on kahdeksan riviä) ja söisin luvan kanssa yhden osan joka päivä. Hyvä on, kuulostaa tekosyyltä syödä taas herkkuja ja antaa mopon karata. Mutta kun näin ei käynyt! Ainakaan vielä.
Ei se ehkä mennyt ihan niin kuin elokuvissa, sillä söin kerralla kolmen päivän annoksen, mutta jo se, että jotain jäi kaappiin, tuntuu kummalliselta. Voinko todella onnistua jättämään suklaata syömättä, kun sitä olisi saatavilla? Päivä ei tietenkään ole vielä ohi, mutta pitkällä kuitenkin. Peliä ei ole menetetty vielä!
Toinen positiivinen asia oli se, että pystyin käymään kaksi kertaa kaupassa ostamatta mieletöntä määrää herkkuja. Toinen kerta oli oikeastaan turhaa tulella leikkimistä, en siis oikeasti tarvinnut mitään, mutta ruokakaupassa käynti on minulle mieluinen rituaali, jos vaikka keksisi jonkun hyvän tekosyyn ostaa jotain hyvää.. Otin siis ison riskin poiketessani kotimatkalla lähikauppaan. Mukaan tarttui kieltämättä vähän makeaa, mutta en pidä sokerittomia pastilleja ja pientä jäätelöpakettia mitenkään epäonnistumisena, varsinkaan kun jäätelö meni suoraan pakkaseen odottamaan sopivaa nautintahetkeä :)
Tämähän kuulostaa melko terveeltä, eikö? No joo, ehkä tilanne on liian hyvä ollakseen totta mutta parempi näin. Tiedän, ettei tällaista häiriötä selätetä noin vain yhdessä yössä tai päivässä, mutta nautinpa nyt kuitenkin tästä onnistumisen tunteesta kun kerran voin :)
Nyt tuntuu vaan suoraan sanottuna hyvältä. Olen tehnyt tänään jotain ennenkuulumatonta, nimittäin säästänyt osan suklaalevystä! Sain päivällä kauppareissulla loistoidean : ostaisin suklaalevyn ja jakaisin sen kahdeksaan osaan (Fazerin sinisessä on kahdeksan riviä) ja söisin luvan kanssa yhden osan joka päivä. Hyvä on, kuulostaa tekosyyltä syödä taas herkkuja ja antaa mopon karata. Mutta kun näin ei käynyt! Ainakaan vielä.
Ei se ehkä mennyt ihan niin kuin elokuvissa, sillä söin kerralla kolmen päivän annoksen, mutta jo se, että jotain jäi kaappiin, tuntuu kummalliselta. Voinko todella onnistua jättämään suklaata syömättä, kun sitä olisi saatavilla? Päivä ei tietenkään ole vielä ohi, mutta pitkällä kuitenkin. Peliä ei ole menetetty vielä!
Toinen positiivinen asia oli se, että pystyin käymään kaksi kertaa kaupassa ostamatta mieletöntä määrää herkkuja. Toinen kerta oli oikeastaan turhaa tulella leikkimistä, en siis oikeasti tarvinnut mitään, mutta ruokakaupassa käynti on minulle mieluinen rituaali, jos vaikka keksisi jonkun hyvän tekosyyn ostaa jotain hyvää.. Otin siis ison riskin poiketessani kotimatkalla lähikauppaan. Mukaan tarttui kieltämättä vähän makeaa, mutta en pidä sokerittomia pastilleja ja pientä jäätelöpakettia mitenkään epäonnistumisena, varsinkaan kun jäätelö meni suoraan pakkaseen odottamaan sopivaa nautintahetkeä :)
Tämähän kuulostaa melko terveeltä, eikö? No joo, ehkä tilanne on liian hyvä ollakseen totta mutta parempi näin. Tiedän, ettei tällaista häiriötä selätetä noin vain yhdessä yössä tai päivässä, mutta nautinpa nyt kuitenkin tästä onnistumisen tunteesta kun kerran voin :)
lauantai 19. marraskuuta 2011
Ensimmäisen blogipäivän kuulumisia
Olen kokeillut vaikka mitä keinoja syömisen parantamiseksi. Totaalikieltäytyminen herkuista, vähähiilihydraattinen ruokavalio, karkkilakko, jokapäiväinen herkuttelu, pelkällä sokerilla eläminen jne. Näistä viimeisimpänä söin pelkkää sokeria. Siis aamupalaksi suklaata, lounaaksi karkkeja ja suklaata, välipalaksi suklaata ja illalla juustoa (jotain oikeaakin ruokaa siis, rasvaisena toki!) ja korvapuusteja. Tästä tuli yllättävän hyvä olo! Energiaa oli vaikka muille jakaa eikä maha ollut täynnä kun sokeristahan ei paljon vatsantäytettä jää. Tiedän ettei tämä ole järkevä keino, mutta kokeilu lähti ajatuksesta, että kiellot lisäävät himoja. Käänsin sen niin, että ilman kieltoja herkkuja ei enää tekisi juuri mieli. No, ei se sitten ihan toiminut.
Ai niin, eksyin vähän sivuraiteelle. Tarkoitus oli kertoa tästä päivästä. Aloitin eilen vaihteeksi herkkulakon. En keksinyt tätä itse, vaan läheinen henkilö piti sitä hyvänä ideana, kun kerran jokapäiväinen herkuttelu ei vielä onnistu kohtuuden rajoissa. Eilen se sujui, tänään lipsuin jo vähän. En nyt laita tarkkoja tietoja, ettei minua tunnisteta, mutta herkuista tuli kuutisensataa kilokaloria. Ei siis juuri mitään! Syöminen kuitenkin sijoittui pääosin iltaan kun en pystynyt aamulla syömään.
En oikein tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai ei. Järjellä ajateltuna pitäisi, koska tänään olen syönyt varmaan korkeintaan kaksi kymmenesosaa omasta "normaalimäärästäni". Liioittelematta tämä normaali lienee lähellä 10000 kilokaloria. En tosin laske tarkasti, mutta jonkinlainen näppituntuma on iskostunut aika tiivisti mieleen (suklaalevy= n.1000kcal jne)
Jotenkin vaan harmittaa, kun tavallaan lupasin olla syömättä herkkuja ja niitä kuitenkin söin. En oikeastaan uskalla kertoa tästä, koska lähipiirini koittaa kovasti auttaa minua asian kanssa ja ei tunnu reilulta jos en itse pysty ottamaan neuvoja vastaan. Yleensä olen kertonut täysin rehellisesti mitä ja minkä verran olen syönyt, mutta kokemuksesta olen oppinut, etteivät muut enää ota näitä repsahduksia ärsyyntymättä vastaan. Yksi viimeisimmistä kommenteista olikin "Miksi helvetissä sinä sitten syöt niitä ja valitat?" Selitäpä siinä sitten, että todellakin yritän, mutta joku tekijä mielen sisällä sanoo vastaan. Syöminen on vaan jotain taivaallista!
Tänään on kuitenkin ollut ihan hyvä päivä, ainakin haluaisin ajatella niin. Olen saanut jotain tehtyäkin, jopa pari koulujuttua! Kunpa saisinkin nämä muut "mielihyvänlähteet" syömisen rinnalle ja ohi... Olen listannutkin elämäni hyviä asioita, mutta jotenkin syöminen vaan tuntuu kaikista rakkaimmalta ja himottavimmalta. Rakastan sitä tunnetta, kun olo on sen verran parantunut, että mahaan mahtuu syötävää ja ostan juuri niitä herkkuja mitä sattuu tekemään mieli. Ja niin paljon kun tekee mieli! Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Huh. Kumma juttu, että ajatuskin pienestä herkkupalasta ahdistaa. On vaan pakko saada kaikki tai ainakin niin paljon ettei pysty enää liikkumaan.... Jos ei tätä mahdollisuutta ole, olen mieluummin ilman.
Huomasin kuitenkin nyt yhden asian: minun EI tee mieli syödä tai ahmia enää tänään! Aika kiva tunne tämäkin. Näitä kun saisi useamman niin eiköhän terve ruokasuhde odota jossain nurkan takana :) Jaksan aina uskoa niin.
Summa summarum: Tämä päivä ei ollut paras mahdollinen. Kuitenkin positiivisesti ajateltuna huominen voi olla helpompi tällaisen päivän jälkeen kuin jos olisin pitänyt niukan paastopäivän. Niitä tosin en ole pystynyt pitämään enää pitkään aikaan muutenkaan. Mutta ei tarvitsekaan. Tavoitteenahan tässä on pikku hiljaa opetella säännöllistä, tasaista ruokarytmiä. "Kaikki tai ei mitään" - periaate on koettu ja äärimmäisen huonoksi (vaikkakin vielä niin houkuttelevaksi) havaittu.
Näillä eväillä nukkumaan (ei jääkaapin kautta!) ja kohti seuraavaa päivää! :)
Ai niin, eksyin vähän sivuraiteelle. Tarkoitus oli kertoa tästä päivästä. Aloitin eilen vaihteeksi herkkulakon. En keksinyt tätä itse, vaan läheinen henkilö piti sitä hyvänä ideana, kun kerran jokapäiväinen herkuttelu ei vielä onnistu kohtuuden rajoissa. Eilen se sujui, tänään lipsuin jo vähän. En nyt laita tarkkoja tietoja, ettei minua tunnisteta, mutta herkuista tuli kuutisensataa kilokaloria. Ei siis juuri mitään! Syöminen kuitenkin sijoittui pääosin iltaan kun en pystynyt aamulla syömään.
En oikein tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai ei. Järjellä ajateltuna pitäisi, koska tänään olen syönyt varmaan korkeintaan kaksi kymmenesosaa omasta "normaalimäärästäni". Liioittelematta tämä normaali lienee lähellä 10000 kilokaloria. En tosin laske tarkasti, mutta jonkinlainen näppituntuma on iskostunut aika tiivisti mieleen (suklaalevy= n.1000kcal jne)
Jotenkin vaan harmittaa, kun tavallaan lupasin olla syömättä herkkuja ja niitä kuitenkin söin. En oikeastaan uskalla kertoa tästä, koska lähipiirini koittaa kovasti auttaa minua asian kanssa ja ei tunnu reilulta jos en itse pysty ottamaan neuvoja vastaan. Yleensä olen kertonut täysin rehellisesti mitä ja minkä verran olen syönyt, mutta kokemuksesta olen oppinut, etteivät muut enää ota näitä repsahduksia ärsyyntymättä vastaan. Yksi viimeisimmistä kommenteista olikin "Miksi helvetissä sinä sitten syöt niitä ja valitat?" Selitäpä siinä sitten, että todellakin yritän, mutta joku tekijä mielen sisällä sanoo vastaan. Syöminen on vaan jotain taivaallista!
Tänään on kuitenkin ollut ihan hyvä päivä, ainakin haluaisin ajatella niin. Olen saanut jotain tehtyäkin, jopa pari koulujuttua! Kunpa saisinkin nämä muut "mielihyvänlähteet" syömisen rinnalle ja ohi... Olen listannutkin elämäni hyviä asioita, mutta jotenkin syöminen vaan tuntuu kaikista rakkaimmalta ja himottavimmalta. Rakastan sitä tunnetta, kun olo on sen verran parantunut, että mahaan mahtuu syötävää ja ostan juuri niitä herkkuja mitä sattuu tekemään mieli. Ja niin paljon kun tekee mieli! Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Huh. Kumma juttu, että ajatuskin pienestä herkkupalasta ahdistaa. On vaan pakko saada kaikki tai ainakin niin paljon ettei pysty enää liikkumaan.... Jos ei tätä mahdollisuutta ole, olen mieluummin ilman.
Huomasin kuitenkin nyt yhden asian: minun EI tee mieli syödä tai ahmia enää tänään! Aika kiva tunne tämäkin. Näitä kun saisi useamman niin eiköhän terve ruokasuhde odota jossain nurkan takana :) Jaksan aina uskoa niin.
Summa summarum: Tämä päivä ei ollut paras mahdollinen. Kuitenkin positiivisesti ajateltuna huominen voi olla helpompi tällaisen päivän jälkeen kuin jos olisin pitänyt niukan paastopäivän. Niitä tosin en ole pystynyt pitämään enää pitkään aikaan muutenkaan. Mutta ei tarvitsekaan. Tavoitteenahan tässä on pikku hiljaa opetella säännöllistä, tasaista ruokarytmiä. "Kaikki tai ei mitään" - periaate on koettu ja äärimmäisen huonoksi (vaikkakin vielä niin houkuttelevaksi) havaittu.
Näillä eväillä nukkumaan (ei jääkaapin kautta!) ja kohti seuraavaa päivää! :)
Uutuuden viehätystä ja taustan valotusta
Päätinpä aloittaa bloggaamisen. En tiedä vielä tarkalleen miten tämä toimii, mutta tekemällä oppii.
Blogini ideana on kirjoittaa syömishäiriöajatuksia näkyviin oman ja mahdollisesti muiden samojen asioiden kanssa kamppailevien paranemisen tueksi. Ajattelin, että näin saan asioita selvitettyä paremmin kuin pelkästään itsekseni mietiskelemällä.
Kerron ensin jotain taustatietoja, jotta lukijatkin pääsevät vähän jyvälle tilanteestani. Kerron matkan varrella sitten lisää, koska koko elämäntarinaa tuskin moni jaksaa lukea...
Olen opiskelijanuorukainen, jolla on ollut ongelmia syömisen kanssa 3-4 vuotta. Aluksi tavoitteellisen kilpaurheiluharrastuksen myötä painoni laski normaalista reilusti alipainon puolelle. Tästä seurasi muitakin oireita, kuten palelua, valkosormisuutta, heikotusta jne. Lopulta lähipiirini hankki minulle apua; kävin ravitsemusterapeutilla ja vähän muuallakin juttelemassa. Painotavoite asetettiin ja kävin kontrolleissa siihen asti, kun saavutin tavoitteen. Tähän kului aikaa ehkä puolisen vuotta.
Jo urheilu-urani aikana ahmin aika ajoin, mutta tuolloin rankka harjoittelu ja muuten niukka ravinto pitivät painon liiankin matalana. Pikku hiljaa ahmimiskohtaukset kuitenkin lisääntyivät ja paino nousi, ensin tavoitteeseen ja sitten yli. Välillä syöminen sujui kohtalaisesti ja ahmimisten välillä saattoi mennä viikkokin hyvin. Nyt kuitenkin tänä syksynä tilanne on riistäytynyt käsistä, kun hyviä päiviä on ollut korkeintaan kaksi peräkkäin. Lääkärikäynti paljastikin karun totuuden : kuukaudessa oli tullu 5 kg lisää painoa. Pienellä ihmisellä painonnousu (yhteensä noin 15kg ) tuntuu ja näkyy aikalailla. Olen silti vielä juuri ja juuri normaalipainoinen (7kg yli ammattilaisen asettaman tavoitteen)
Mikä sitten on ahmimista? Omalla kohdallani se tarkoittaa syömistä, joka ei tunnu olevan omassa hallinnassa ja jossa määrät ovat tavallista suurempia. Sokeri- tai rasvapitoiset herkut eivät siis sinänsä ole mikään hirviö, vaan se määrä ja etenkin tapa syödä. Ahmimistilanteessa olen valmis tekemään melkein mitä vaan tietyn herkun saamiseksi. Olen syönyt muiden ruokia salaa, lähtenyt kiertämään kaikki lähikaupat vuoron perään, kävellyt pitkiäkin matkoja baari-illan jälkeen löytääkseni 24h -kaupan keskellä yötä... Olen jopa alentunut syömään puhdasta sokeria tai tekemään pullataikinaa vain syödäkseni sitä raakana. Pakastekorvapuustipussi menee sellaisenaan kypsentämättä, samoin puoli kiloa kaakaojauhoa. Tässä siis joitain esimerkkejä siitä, kuinka tiukan paikan tullen suuhun voi laittaa melkein mitä vaan makeaa. Tällainen pakonomainen käyttäytyminen tekee syömisestä mielestäni ahmimista. Toki määristäkin voi puhua : esimerkiksi erään päivän kerta-annos sisälsi 700g suklaata, 2 pussia minikorvapuusteja, kolme keksipakettia, pari jäätelöä ja muutaman lihapiirakan. Ja tämä kaikki siis perusruuan päälle. Ei mitään järkeä, mutta tämähän onkin tunneasia.
Tarvitsen siis apua. Ja sitä olen hakenutkin. Lääkäri- ja muita aikoja on varattu niin että parin viikon päästä en muuta teekään kun ravaan niissä! Mutta kuitenkin kaikki lähtee itsestä. Siksi koitan sinnikkäästi päästä näistä ajatuksista vähitellen eroon. Kuten arvata saattaa, olo on aika kamala fyysisesti. Henkisestikin toki vaikka koitankin ajatella positiivisesti. Yleensä päiväni menevät niin, että aamulla en kerta kaikkiaan pysty syömään edellisen illan takia. Siitä seuraa tietenkin ahmiminen illalla. Tiedän kyllä, että säännöllisyys auttaisi, mutta milloin sen voi aloittaa jos joka aamu on mahdoton olo eikä mitään todella mahdu?
Tekisi mieli kirjoittaa lisää, mutta eihän tätäkään romaania varmaan jaksa lukea! No mutta ainakin saan tästä itse jotain vaikkei kukaan muu lukisikaan. Tästä eteenpäin aion todennäköisesti kirjoittaa päivän tuntemuksista ja tekemisistä (onnistumisista ja haasteista) esimerkkien avulla. Useammin tai harvemmin, sitä en vielä osaa sanoa. Toivottavasti tulevista teksteissä on kuitenkin positiivista luettavaa ja blogistani ei tulekaan morkkispäivien pelkkää morkkispäivien tilitystä .
Onnistumisen iloa odotellessa... :)
Blogini ideana on kirjoittaa syömishäiriöajatuksia näkyviin oman ja mahdollisesti muiden samojen asioiden kanssa kamppailevien paranemisen tueksi. Ajattelin, että näin saan asioita selvitettyä paremmin kuin pelkästään itsekseni mietiskelemällä.
Kerron ensin jotain taustatietoja, jotta lukijatkin pääsevät vähän jyvälle tilanteestani. Kerron matkan varrella sitten lisää, koska koko elämäntarinaa tuskin moni jaksaa lukea...
Olen opiskelijanuorukainen, jolla on ollut ongelmia syömisen kanssa 3-4 vuotta. Aluksi tavoitteellisen kilpaurheiluharrastuksen myötä painoni laski normaalista reilusti alipainon puolelle. Tästä seurasi muitakin oireita, kuten palelua, valkosormisuutta, heikotusta jne. Lopulta lähipiirini hankki minulle apua; kävin ravitsemusterapeutilla ja vähän muuallakin juttelemassa. Painotavoite asetettiin ja kävin kontrolleissa siihen asti, kun saavutin tavoitteen. Tähän kului aikaa ehkä puolisen vuotta.
Jo urheilu-urani aikana ahmin aika ajoin, mutta tuolloin rankka harjoittelu ja muuten niukka ravinto pitivät painon liiankin matalana. Pikku hiljaa ahmimiskohtaukset kuitenkin lisääntyivät ja paino nousi, ensin tavoitteeseen ja sitten yli. Välillä syöminen sujui kohtalaisesti ja ahmimisten välillä saattoi mennä viikkokin hyvin. Nyt kuitenkin tänä syksynä tilanne on riistäytynyt käsistä, kun hyviä päiviä on ollut korkeintaan kaksi peräkkäin. Lääkärikäynti paljastikin karun totuuden : kuukaudessa oli tullu 5 kg lisää painoa. Pienellä ihmisellä painonnousu (yhteensä noin 15kg ) tuntuu ja näkyy aikalailla. Olen silti vielä juuri ja juuri normaalipainoinen (7kg yli ammattilaisen asettaman tavoitteen)
Mikä sitten on ahmimista? Omalla kohdallani se tarkoittaa syömistä, joka ei tunnu olevan omassa hallinnassa ja jossa määrät ovat tavallista suurempia. Sokeri- tai rasvapitoiset herkut eivät siis sinänsä ole mikään hirviö, vaan se määrä ja etenkin tapa syödä. Ahmimistilanteessa olen valmis tekemään melkein mitä vaan tietyn herkun saamiseksi. Olen syönyt muiden ruokia salaa, lähtenyt kiertämään kaikki lähikaupat vuoron perään, kävellyt pitkiäkin matkoja baari-illan jälkeen löytääkseni 24h -kaupan keskellä yötä... Olen jopa alentunut syömään puhdasta sokeria tai tekemään pullataikinaa vain syödäkseni sitä raakana. Pakastekorvapuustipussi menee sellaisenaan kypsentämättä, samoin puoli kiloa kaakaojauhoa. Tässä siis joitain esimerkkejä siitä, kuinka tiukan paikan tullen suuhun voi laittaa melkein mitä vaan makeaa. Tällainen pakonomainen käyttäytyminen tekee syömisestä mielestäni ahmimista. Toki määristäkin voi puhua : esimerkiksi erään päivän kerta-annos sisälsi 700g suklaata, 2 pussia minikorvapuusteja, kolme keksipakettia, pari jäätelöä ja muutaman lihapiirakan. Ja tämä kaikki siis perusruuan päälle. Ei mitään järkeä, mutta tämähän onkin tunneasia.
Tarvitsen siis apua. Ja sitä olen hakenutkin. Lääkäri- ja muita aikoja on varattu niin että parin viikon päästä en muuta teekään kun ravaan niissä! Mutta kuitenkin kaikki lähtee itsestä. Siksi koitan sinnikkäästi päästä näistä ajatuksista vähitellen eroon. Kuten arvata saattaa, olo on aika kamala fyysisesti. Henkisestikin toki vaikka koitankin ajatella positiivisesti. Yleensä päiväni menevät niin, että aamulla en kerta kaikkiaan pysty syömään edellisen illan takia. Siitä seuraa tietenkin ahmiminen illalla. Tiedän kyllä, että säännöllisyys auttaisi, mutta milloin sen voi aloittaa jos joka aamu on mahdoton olo eikä mitään todella mahdu?
Tekisi mieli kirjoittaa lisää, mutta eihän tätäkään romaania varmaan jaksa lukea! No mutta ainakin saan tästä itse jotain vaikkei kukaan muu lukisikaan. Tästä eteenpäin aion todennäköisesti kirjoittaa päivän tuntemuksista ja tekemisistä (onnistumisista ja haasteista) esimerkkien avulla. Useammin tai harvemmin, sitä en vielä osaa sanoa. Toivottavasti tulevista teksteissä on kuitenkin positiivista luettavaa ja blogistani ei tulekaan morkkispäivien pelkkää morkkispäivien tilitystä .
Onnistumisen iloa odotellessa... :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)