keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kysymys 9

Päivä 10: Mistä asiasta on ollut kaikkein vaikeinta luopua painon pudottamisen vuoksi?

Sovellettu vastaus jälleen, koska en pudota painoa. Säännöllisten, terveellisempien elämäntapojen löytäminen ja käyttäminen kuitenkin muistuttaa osin laihduttamisen aloittamista. 

Jos söisin virallisterveellisesti, joutuisin luopumaan oikeastaan kaikesta, mitä nykyään syön. Ennen perusruokavalioni oli ihan kunnossa, ; söin paljon kasviksia, lihaa ja vältin turhia nopeita hiilihydraatteja. Rakastin hedelmiä, joita söin jopa liikaa ja kevyitä maitotuotteitakin kului paljon! Tällä hetkellä, kun elän pelkällä sokerilla (niin kamalalta kuin se kuulostaakin) joudun siis tekemään valtavan remontin päästäkseni edes lähelle ns. normaalia syömistä. Esimerkkinä mainittakoon suklaa, jonka kulutusta pitäisi vähentää n. 300g  päivässä. No joo, en onneksi ihan päivittäin syö tuota määrää suklaata, vaan myös muita sokeri- ja rasvapitoisia herkkuja.

Toisaalta ei pitäisi puhua luopumisesta, koska saanhan paljon hyvää tilalle. Pidän oikeasta ruuasta (tai siis pidin ennen kuin sokeri vei voiton) ja nautin itsetehdystä kotiruuasta. Tykkään myös itse laittaa ruokaa, josta saan tehdä juuri sellaista, mitä itse rakastan :) Siinä huomaamatta saisin ravintoaineita ja hyvän olon. 

Ai niin, se kysymys! Vaikeinta on todellakin luopua sokeriherkuista, erityisesti suklaasta, ballerina-kekseistä ja jogurttipähkinöistä. En kuitenkaan joudu jättämään niitä kokonaan, joten luopuminen on turhan lopullinen ilmaisu. Tavoitehan on päästä sellaiseen tasapainoon, jossa pystyn syömään ja nauttimaan pienestä inhimillisestä annoksesta juuri näitä omia mieliherkkujani. Se vaihe vaaan tuntuu olevan vielä aika kaukana... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti